Kuinka tulevaisuus luodaan tietoisesti?

En voi olla minkään sellaisen uhri, minkä olen itse aktiivisesti luonut.

Osa minusta katsoo menneeseen, osa tulevaan. Vaikka ainoa hetki, jonka voin elää, on meneillään nyt, myös se, mikä oli, ja se, mitä ei ole vielä, ovat minussa jollain tavalla olemassa. On kuin aika olisi totta vain minussa. Aika heijastaa todellisuutta eri kohtiin jatkumoa, mutta heijastus on harha. Todellisuus on kenttä, jossa kaikki on olemassa samanaikaisesti.

Mitä tunteita tulevaisuus minussa herättää? Olen usein unelmoinut isosti, ja siten suhtautunut tulevaisuuteen mahdollisuuksien kenttänä. Toisaalta olen joutunut huomaamaan luoneeni monella elämänalueella yhä uudelleen samaa kokemusta kuin menneisyydessä. Toteutuneiden unelmien olen arvellut olevan pitkälti tuuria, ja toistuvien kokemusten liittyvän vääjäämättömästi siihen, kuka olen ja mikä on osani maailmassa.

Olen uskonut, etten voi kovin merkittävästi vaikuttaa elämääni. Voin toivoa asioita, tehdä päätöksiä ja toimia niiden eteen, mutta lopputulos on silti näyttänyt olevan sattumanvarainen – ulkoisista olosuhteista riippuvainen. Tämä on uhriajattelua.

Ja tälle on vaihtoehto: tulevaisuuden tietoinen luominen. Se edellyttää muutoksia tavassa ajatella, tavassa käyttää kieltä ja tavassa ottaa vastaan tietoa todellisuudesta. Siihen tarvitaan myös syvälle kaivautuvaa työskentelyä tunteiden ja hermoston kanssa, sekä menneisyyden huomioon ottamista.

Mistä käsin tulevaisuus luodaan? Siitä pelostako, että menneisyys saattaa toistua samanlaisena, vai niin ikään pelkoon perustuvasta halusta hallita tulevaa? Ei, ei niistä. Ei poispäin menosta eikä jonnekin kurkottamisesta.

Vaan tästä hetkestä, läsnäolosta käsin. Se, mikä on minulle totta tässä hetkessä, tulee ennen pitkää näkyviin fyysisessä todellisuudessa. Tulevaisuus on meissä jo.

Sen sijaan, että läsnäoloa ajatellaan rentouttavana hengähdyshetkenä menneisyyden pakenemisen ja tulevaisuuteen ryntäämisen välissä, voisiko läsnäolo merkitä jotakin aktiivista? Voisiko se olla aktiivisen suhteen muodostamista niin menneeseen kuin tulevaan? Läsnäolo on se paikka, jossa luomme todellisuutemme, sen, mitä koemme, oli se näennäisesti mennyttä tai tulevaa.

Aktiivinen suhde menneisyyteen

Jos tulevaisuus elää meissä jo, niin elää myös menneisyys. Sisäinen maailmamme toimii yleensä hermostomme ylläpitämän tarinan miljöönä. Jos haluaa päästä sen jäljille, mikä estää luomasta sellaista tulevaisuutta, joka ei muistuta mennyttä, yksi hyvä keino siihen on kiinnittää huomiota sanoihin, joita käyttää.

Luin juuri Mark Wolynnin kirjan It Didn’t Start With You¹, jossa hän käsittelee perhekonstellaation hengessä ylisukupolvisesti perittyjen pelkojen tiedostamista. Hänen kehittämänsä menetelmä on core language map, eli “ydinkielikartta”. Tässä menetelmässä usein niin pahana pidetty taipumus valittamiseen saa tärkeän roolin. Kun tarkastelemme, millaisia sanoja ja lauseita useimmiten käytämme valittaessamme jostakin, johon olemme elämässämme tyytymättömiä, se voi paljastaa asian ytimen.

Valituksen sanojen taustalta voi nousta näkyviin syvin pelkomme. Se voi olla lähtöisin joko omasta varhaislapsuudestamme, tai olla periytynyt aiemmilta sukupolvilta, traumaattisesta kokemuksesta, joka on jäänyt kohtaamatta ja ratkaisematta.

Esimerkiksi jos huomaan valittavani aina siitä, että en tule kuulluksi, voin tutkia tarkemmin, mitä pelkoja tuon kokemuksen takana piileskelee. Ehkä pelkään, että en ole toisille tärkeä, tai että en pysty toteuttamaan ideoitani, tai että jään yksin. Ydinkielikartta johdattaa kysymään, mikä olisi pahinta, mitä minulle voisi tapahtua. Joskus tämä suurin pelko näyttää olevan aivan irrallaan kontekstista suhteessa omaan elämäämme. Se voi olla merkki siitä, että pelko kuuluu alun perin jollekulle muulle.

Wolynnin työskentelyssä näitä ydinpelkoja lähdetään vapauttamaan muun muassa mielikuvien avulla. Kuten perhekonstellaatiossa, voimme visualisoida eteemme menneen sukupolven edustajan ja kohdata hänet myötätuntoisesti. Vaikka emme tietäisi, mitä menneisyydessä on tapahtunut ja kenelle, voimme luovuttaa heille kuuluvan pelon pois itsestämme ja kuulla heidän toivottavan meille voimaa ja valoa omaan elämäämme.

Kun yli sukupolvien kannettu trauma pääsee purkautumaan, voimme tuntea esivanhempien seisovan takanamme tukemassa meitä, rohkaisemassa hyvään elämään. Rakkaus pääsee taas virtaamaan.

Näin ollen, jotta voisimme luoda kirkasta tulevaisuutta, meidän on katsottava myös menneisyyteen – siihen, miten se yhä elää meissä – ja tehtävä työtä vapauttaaksemme sen, mikä estää meitä luomasta haluamaamme elämää.

Aktiivinen suhde tulevaisuuteen

Joe Dispenzan kirja Luo itsesi uudelleen² on monille tuttu manifestointiopas. Siinä keskeistä on ymmärtää ajatusten ja tunteiden vaikutus kokemaamme todellisuuteen. Dispenza määrittelee persoonallisuuden olevan yhtä kuin se, miten ajattelemme, toimimme ja tunnemme. Tämä persoonallisuus määrää, millaisena koemme elämän.

Jos siis haluamme luoda uudenlaisen todellisuuden, meidän tulisi muuttaa perustavanlaatuisesti ajatteluamme, tapojamme toimia ja niitä tunteita, jotka ovat muodostuneet osaksi identiteettiämme. (Vrt. Wolynnin ajatus, jonka mukaan samastumme pelkoon, joka oikeasti kuuluu jollekulle muulle: näin luomme todellisuutta, joka toistaa aiempien sukupolvien kohtaloita.)

Tätä Dispenza tarkoittaa itsensä uudelleen luomisella: avautumista niille mahdollisuuksille, joita meissä on loputtomasti, kun lakkaamme toistamasta elämää rutiininomaisesti ja muutosta peläten.

Kyse on heräämisestä siihen, että minä voin kasvaa. Kun itsekin uskoin olevani oman hermostoni ja olosuhteiden uhri, en pystynyt näkemään itsessäni todellista kasvun potentiaalia. Olen ehtinyt toistaa aivoilleni tiettyjä mantroja (ydinkielivalituksia) niin pitkään, että niistä on tullut persoonallisuuteni, joka luo juuri sitä todellisuutta, joka saa minut valittamaan.

Mutta kuten tiedämme, aivot ovat muovattavissa. Toistamalla uudenlaisia ajatuksia ja toimimalla toisin kuin tähän asti neuroverkostomme uudistuu. Mielikuvatyöskentely voi myös auttaa tässä: voimme luoda mielessämme kuvan siitä, miltä haluamme tulevaisuuden näyttävän. Aivojen sähkösignaalit viestittävät kuvan kvanttikenttään, jossa tämä mielikuva jää odottamaan hetkeä, jolloin se “putoaa” fyysiseen todellisuuteen havaittavaksemme.

Dispenza kuitenkin korostaa, että kvanttikenttä ei vastaa siihen, mitä haluamme, vaan siihen, mitä olemme. Sen vuoksi ajatustemme ja tunteidemme tulee olla yhtenäisiä keskenään. Meidän on tunnettava tässä hetkessä tulevaisuutemme tunteita. Ei auta ajatella unelmaelämää ja rikkauksia, jos tunnetasolla emme usko olevamme sen arvoisia.

Ei tulevaisuuden tietoisessa luomisessa tosin ole kysymys ulkoisten olosuhteiden muokkaamisesta mahdollisimman hulppeiksi.

Kysymys on sisäisen totuutemme kanssa työskentelystä: mitä minä olen tullut luomaan tähän maailmaan? Mikä on minun tehtäväni ja potentiaalini? Kuinka se tulee näkyväksi ja muuttaa samalla koko yhteisöä tai yhteiskuntaa?

Tulevaisuuden taidot kehittyvät läsnäolon tilassa

Olen tutustunut viime aikoina myös kotimaiseen väitöstutkimukseen³ perustuvaan uudistumiseen tapaan, yhdessäluomisen otteeseen. Terhi Takasen jo yli 20 vuotta sitten kehittämässä menetelmässä luodaan tulevaisuuden taitoja suuntautumalla tietoisesti uudelleen. Sisäinen työskentely lähtee liikkeelle kysymyksestä, joka voi liittyä mihin tahansa asiaan elämässämme – vaikkapa “Miten voisin kokea tulevani kuulluksi?”

Yhdessäluomisen syklissä on neljä vaihetta:

1. tiedostaminen

2. vapautuminen

3. kirkastaminen

4. harjoittaminen.

Ensimmäisessä, tiedostamisvaiheessa, on hieman samoja aineksia kuin Wolynnin työskentelyssä: tulevaisuutta koskevan kysymyksen takaa lähdetään tunnustelemaan ajatuksia, tunteita ja tarpeita, jotka avaavat uutta ulottuvuutta mielemme kerroksiin. Apuna toimii jälleen mielikuvatyöskentely sekä luovuus ja liike. Voin kirjoittaa, piirtää tai maalata, ja liikuttaa kehoani intuitiivisesti ottaen vastaan uudenlaista tietoa sisäisestä suunnastani.

Vapautumisvaiheessa tapahtuu jotakin sen kaltaista kuin Dispenzan ehdottamassa ajatusten muuttamisessa: vanhat ajatukset siirretään sivuun ja tehdään tilaa uusille. Vanhoja ei kuitenkaan hylätä kokonaan, vaan ne nähdään hedelmällisenä kasvupohjana uusien ajatusten versoille.

Kirkastamisvaiheessa olennainen sana on läsnäolo. Otamme käyttöön uusia tietämisen tapoja perinteisen rationaalisen ajattelun rinnalle: intuitio ja kehollinen tieto välittävät meille vastauksia tulevaisuuskysymykseemme. Kun olemme keskittyneesti läsnä omassa keskuksessamme, tulevaisuuden tahtomme kirkastuu.

Harjoittamisvaiheessa uusi sisäinen suunta tuodaan todeksi arjessa. Tulevaisuus muuttuu toiminnan kautta, joka nousee läsnäolevasta yhteydestä sisäiseen, tietoisesti luotuun suuntaan.

Yhdessäluomisen ote korostaa myös ihmisten välistä vuorovaikutusta. Tulevaisuuden taitoja tässä ja nyt -kirjassa⁴ kuvataan parin kanssa tehtävä harjoittamisohjelma, jossa luodaan oma tulevaisuuskompassi. Yksilön sisältä lähtevä prosessi laajenee käytännön harjoittamisen kautta yhteisölliseksi, koko kulttuuria uudistavaksi voimaksi.

Olen lähdössä pian kokeilemaan tätä harjoittamisohjelmaa – saapa nähdä, mihin tuleva kompassini minut johdattaa!

1. Mark Wolynn: It didn't start with you : how inherited family trauma shapes who we are and how to end the cycle, Penguin 2017

2. Joe Dispenza: Luo itsesi uudelleen : opas mielen rajoitteiden purkamiseen, Viisas Elämä 2018 (uudistettu painos)

3. Terhi Takanen: Being Present at Work – CoCreative Process Inquiry as a Developmental Approach, 2013, väitöstyö

4. Terhi Takanen: Tulevaisuuden taitoja tässä ja nyt, Readme.fi 2022
Tutustu tarkemmin CoCreators.fi