Kurkota kuuseen, uskalla upota

Mitä metsä ja lapsi opettivat minulle tällä viikolla rohkeudesta, tavoitteista ja unelmista

Lapseni kävi koulun kanssa metsäretkellä. Retki oli hänen mielestään hyvin turhauttava, koska siellä ei saanut tehdä mitään. Ei kiivetä puuhun, ei hyppiä lätäkköön, eikä majanrakennukseenkaan riittänyt tarpeistoa. Kävimme samana iltana omassa lähimetsässä korjaamassa kokemuksen. Poika kiipesi vanhaan mäntyyn tavoitteenaan nähdä K-supermarketille saakka. Suolla hän pomppi mättäille ja halusi kokeilla, voiko vetiseen kohtaan astua ilman, että saappaansuu hörppää.

Ensimmäinen askel, toinen. Kolmannella ehätin jo huojentuneena toteamaan, että ei se taida hörpätä.

Neljännellä poika sukelsi vyötäröä myöten silmäkkeeseen.

Vedin hänet ylös, ja painelimme naurussa suin kotiin vaihtamaan kuivaa ylle.

🌿

Ihminen on kiinnostunut korkeuksista ja syvyyksistä. Ja silti useimmiten pysyttelemme siinä, missä maa on vakaa ja tasainen. Miksi? Koska olemme oppineet uskomaan, että turvallisuus on onnellisuutta.

Todelliset unelmat ovat korkeammalla kuin mihin uskomme pääsevämme

Opin eräällä kurssilla, että kun asettaa tavoitteita, niiden ei pidä kaikkien olla realistisia. On hyödyllistä asettaa itselleen myös saavuttamattomilta tuntuvia tavoitteita. Sellaiset pitävät meidät elossa ja saavat meidät kyseenalaistamaan rajoituksiamme. Sillä voihan olla, että pystymme paljon enempään, kuin olemme tottuneet itsestämme uskomaan.

Eikä sitä paitsi ole tarkoituskaan, että saavuttaisimme kaikki tavoitteemme. Jos niin tekisimme, lakkaisimme kasvamasta. Ja henkilökohtaisen kasvun tulisi olla se, mitä ensisijaisesti tavoittelemme.

Siksi kuuseen – tai mäntyyn – kurkottaminen on suositeltavaa. Vanha sananlasku varoittaa, että sieltä saattaa kapsahtaa katajaan – ja tokihan minä äitinä puun alla seisoessani sitä pelkoa hengittelin, kun poika tähysi peltojen ylle. Pelko epäonnistumisesta ja sen seurauksista yleensä estää meitä yrittämästä sellaista, mikä näyttää olevan mahdollista vain jollekulle toiselle. Kadotamme lapsen kaikkivoipaisuuden tunteen, kun tasoitamme mielemme uskomaan, että vain sitä kannattaa tavoitella, mikä on realistista saavuttaa.

On myös sanonta: “Jos unelmasi eivät pelota sinua, ne eivät ole tarpeeksi suuria.”¹

Olisiko niin, että suurimmat unelmamme tulevat jostakin muusta lähteestä kuin ajattelevasta mielestä, joka on uskomusten rajoittama? Liekö meissä elämän tahto ja evoluution impulssi, joka istuttaa meihin ideoita, joita kohti voimme kasvaa?

Elämä kehittyy meidän toimintamme kautta, ja korkeuksiin kurkottaminen on antautumista yhdeltä evolutiiviselta voimalta toiselle. Elämähän haluaa myös suojella meitä – siksi pelkäämme. Kasvua on juuri se, mitä tapahtuu, kun kohtaamme pelkomme ja tunteesta huolimatta astumme vielä yhden oksanmitan korkeammalle.

Voimme valita kasvaa hitaasti kuin liukuhihnalla pysyen tasaisella maalla. Tiettyyn pisteeseen asti sekin vie eteenpäin, mutta olo voi olla pysähtynyt ja jumiutunut. Jos sen sijaan valitsemme katsoa turvallisten rakenteiden ohitse, voimme kasvaa voimalla ja harppauksin. Silloin meno voi olla kuoppaista, mutta myös kirkkaita huippuja näkyy enemmän.

Rohkeus nousee tuntemattomasta syvyydestä

Suo on se syvä pääty, jota haluamme vältellä usein vieläkin pontevammin, kuin korkeita unelmia. Korkeuksiin mennessä näemme sentään, mitä tavoittelemme, mutta suolla edessä on tuntematon.

Rohkeus astua tuntemattomaan kasvattaa sitä sisäistä turvaa, jota tarvitsemme hylätäksemme näennäisen, ulkopuolelta luodun turvan. On ymmärrettävä, että mitään uutta tähän maailmaan ei olisi koskaan luotu, jos emme uskaltaisi kokeilla, miten saappaallemme käy vetisellä mättäällä. Kun kerran kokeilemme, ja saamme kokemuksen siitä, että vaikka uppoaisimme, jokin kyllä vetää meidät sieltä ylös, luotamme niin tapahtuvan jatkossakin.

Se, mikä ensin näyttää epäonnistumiselta, voi olla avain johonkin, mikä laajentaa ymmärrystämme ja mahdollistaa harppauksen eteenpäin. Uppoaminen suohon symboloi myös niitä haastavia tunteita, haavoja ja varjoja, joihin meidän on jossain vaiheessa elämää tutustuttava, jos haluamme nousta uusille tasoille. Syvyys on tuntematon vain niin kauan kuin emme ole käyneet siellä. Kun otamme selvää, mitä pohjalla on, sitä ei tarvitse pelätä enää niin paljon.

Tasaisella maalla kävelemme usein niitä samoja polkuja kuin muutkin. Polut on tallattu kohti sellaista menestystä, joka on ollut totta jollekulle toiselle. Jossain kohtaa ehkä havahdumme, että se, mitä itse haluamme, on jotain muuta. Mutta kuinka moni uskaltaa lähteä tarpomaan ryteikköön tietämättä, minne päätyy?

Jalat maan tasalla eläminen on järkevää ja turvallista. Todellista kasvua tapahtuu meissä kuitenkin silloin, kun yritämme ylemmäs kuin mihin edes uskomme pääsevämme, ja kun astumme tuntemattomaan siitä huolimatta, että siinä on uppoamisen mahdollisuus.

Uskalla upota, ja jokaisen uppoamisen jälkeen tutki, mikä sinut nosti ylös – ja kasvata tällä tiedolla voimaasi, jonka käytät korkeammalle kiipeämiseen.

🌿

Tällaista lapseni minulle tällä kertaa opetti, ja toivottavasti voin auttaa häntä säilyttämään tuon rohkeuden, jolla hän lähestyi metsän tarjoamia mahdollisuuksia.

1. “If your dreams don’t scare you, they aren’t big enough.” Lauseen sanojiksi on nimetty ainakin Mohammed Ali, Richard Branson ja Ellen Johnson Sirleaf.